Wild Blood 2 esittely
On sanomattakin selvää, että nyt kyseessä on suositun Wild Blood -slotin jatko-osa, jonka pelinkehittäjä Play’n GO julkaisi tammikuussa 2020. Edeltäjä Wild Blood on suosittu, vampyyriaiheinen slotti, joten on aika itsestäänselvää, että tämä peli jatkaa samalla teemalla. Tälläkin kertaa pääosassa ovat vampyyri ja kolme kuvankaunista naista.
Slotti noudattaa perinteisen kolikkopelin ulkonäköä sillä erotuksella, että siitä löytyy jopa 6 kiekkoa. Rivejä puolestaan on 4 ja voittolinjoja päätä huimaavat 4 096. Kuten jo teemasta voi arvella, on Wild Blood 2 -slotin ulkonäkö tummanpuhuva, ja slotti johdattaakin pelaajan suoraan karmaisevaan metsään. Myös musiikki jatkaa samaa kolkkoa linjaa. Bonuspeli uusintapyöräytysten muodossa ja lukuisat muut erikoisominaisuudet pitävät huolen siitä, ettei pelaaminen käy tylsäksi.
Pienimillään näitä vampyyreitä voi jahdata jo 0,20 euron panoksella kierrokselta. Suurimmillaan panos voi nousta 100 euroon, jolloin on myös mahdollista päästä kiinni suurimpiin voittoihin. Ne ovatkin tässä slotissa varsin kiitettävät, sillä suurin voitto on 5 000 kertaa panoksen määrän – enimmillään siis jopa 500 000 euroa.
Pelin suosiota voi kiittää siitä, että lähes markkinoiden jokainen nettikasino on ottanut sen valikoimiinsa. Siksi peliä onkin helppo kokeilla, mutta ennen varsinaisen panoksen asettamista on hyvä testata ilmaiset pelit.
Pelin idea
Wild Blood 2 -peliä ei ole vaikea pelata, sillä se noudattaa samaa logiikkaa kuin perinteiset kolikkopelit. Slotti on kuitenkin hieman isompi, mihin olemme tottuneet. Siitä löytyy nimittäin jopa 6 kiekkoa, 4 riviä ja 4 096 voittotapaa. Voittoon riittää aina kolme samaa symbolia voittolinjalla, mutta onnekkaat pelaajat saattavat saada jopa kuuden symbolin yhdistelmän. Symbolit noudattavat tietenkin pelin teemaa. Kolme eri kaunotarta toimivat pelin arvokkaimpina symboleina, mutta myös pääkallot ja tikarit tuovat suurempia voittoja. Pienempiä voittoja voi tuttuun tapaan ansaita aakkossymboleiden avulla.
Pelistä löytyy luonnollisesti myös erikoissymboleita. Mies-vampyyri on pelin wild, joka korvaa muut symbolit. Jos kuudes kiekko täyttyy täysin wild-symboleista, aktivoituu uudelleenpyöräytys. Tällöin wild-symbolit liikkuvat ensimmäiselle kiekolle, jolloin voittomahdollisuudetkin nousevat hurjasti. Verinen tikari on scatter-symboli, ja jo kolmella scatterilla ansaitsee 10 ilmaiskierrosta. Kuudella scatterilla voi puolestaan ansaita jopa 25 kierrosta! Jokaisella naishahmolla on omat ilmaiskierroksensa, ja niiden välillä voi valita ennen kierroksen alkua. Niissä bonukset vaihtelevat hieman: kiekoille voidaan vaikkapa lisätä wild-symboleita tai ylimääräinen voittokerroin.
Palautusprosentti
Palautusprosentti eli RTP kertoo siitä, millä prosentilla slotti palauttaa siihen sijoitettuja varoja. Wild Blood 2 -slotissa kyseinen luku on 96,18 %. Usein sanotaan, että jos pelin RTP nousee yli 96 prosentin, on se hyvä, ja samaa nyrkkisääntöä voimme suosiolla käyttää tämänkin pelin kohdalla.
Wild Blood 2 plussat
Wild Blood 2 on hauska peli, jossa on panostettu erityisesti karmaisevaan teemaan sekä bonusominaisuuksiin. Vaikka jo teema ja laadukas toteutus kannattelevat peliä hyvin, on hauskaa, että pelistä löytyy jopa kolme erilaista ilmaiskierrosta. Ne antavat jotain odotettavaa pelin aikana. Myös uudelleenpyöräytys on plussaa, vaikka se tuntuukin hieman vaikealta aktivoida. Lisäksi slotissa on hyvä RTP sekä kiitettävän kokoinen voittopotti, jotka jo tekevät pelistä pelattavan arvoisen.
Wild Blood 2 miinukset
Varsinaisia suuria puutteita ei pelistä löydy, vaan kyseessä on helposti pelattava perusslotti, joka kuitenkin nojaa mielenkiintoiseen teemaan. On toki harmi, että erillinen bonuspeli puuttuu täysin, sillä se on tässä Wild Bloodin uudemmassa versiossa korvattu uudelleenpyöräytyksellä.
Missä Wild Blood 2:ta voi pelata?
Koska kyseessä on tunnetun Play’n GO -pelinkehittäjän uutuus, on varmasti jokainen netticasino pyrkinyt ottamaan Wild Blood 2 -slotin valikoimiinsa. Kun kasinoa valitsee, kannattaakin tarkistaa, onko sillä tarjota asiakkailleen casino bonus, tai jotain vieläkin parempaa, nimittäin ilmaiskierroksia ilman talletusta! Kaikki ne kasinot, jotka löydät täältä Konnabonuksen sivuilta, ovat luotettavia ja hyviksi todettuja. Jos kokeiluun ottaa yhden, voimme suositella vaikka Just Spin -nimistä rekisteröitymisvapaata kasinoa, joka tarjoaa anteliaan 100 % tervetulobonuksen. Slotty Vegas -kasino ei jää tässä suhteessa kakkoseksi, vaan panee jopa paremmaksi tarjoamalla 200 % bonuksen. Erinomainen casino bonus on siis tarjolla sielläkin.